
Tavoitteenamme on pystyä tarjoamaan aina tarkoituksenmukaisin, kustannustehokas ja luotettava ratkaisu asiakkaidemme tuotannon tarpeisiin. Seuraamme aktiivisesti tekniikan kehittymistä ja olemme valmiit hyödyntämään uusinta tekniikkaa, projektin niin vaatiessa, parhaan ratkaisun toteuttamiseksi. Olemme toimittaneet räätälöityä tuotantoautomaatiota lähes viidentoista vuoden ajan eri teollisuuden aloille.
Vakiotuotteemme liittyvät MEMS -antureiden (micro electro mechanical sensors) antureiden käsittelyyn, testaukseen ja kalibrointiin. Ehdoton vahvuutemme on tarkkuusliikemekaniikan osaaminen. MEMS -teollisuuden sovellusten lisäksi olemme hyödyntäneet tätä osaamista erityisesti teollisten lasereiden mekanisoinneissa. Muutkaan kohteet eivät kuitenkaan ole meille vieraita.
Afore Oy perustettiin 1995 alunperin tuotekehityspalveluja tarjoavaksi insinööritoimistoksi. Tämä tausta on luonut meille vankan osaamisen uusien räätälöityjen automaatioratkaisujen kehittämiseen. Vuonna 2008 tehdyn osittaisjakautumisen seurauksena konsulttisuunnittelutoiminta siirrettiin uuteen yhtiöön, Afore Consulting Oy:hyn. Toimimme kuitenkin edelleen yhteistyössä samoissa tiloissa.